Turvallisuus - yleiset ohjeet

Yleist?

Suomi24 haluaa edist?? sananvapautta Suomessa. Palvelumme ker?? mielipiteit? ja n?kemyksi? laajalti koko yhteiskunnasta. Sananvapauteen sis?ltyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteit? ja muita viestej? kenenk??n ennakolta est?m?tt?. Sananvapautta kuitenkin rajoitetaan muun muassa rikoslaissa. Suurin osa Suomi24-palveluiden kielloista perustuu Suomen lains??d?nt??n. Muistuttamalla laista kieltojen avulla haluamme osaltamme suojella keskustelijoita joutumasta hankaluuksiin.

Emme k?yt? palvelussamme ennakkomoderointia, vaan keskustelupalstoja siivotaan j?lkik?teen. Keskusteluun osallistuminen ei edellyt? rekister?itymist? palveluun, vaan olemme halunneet tehd? osallistumisesta mahdollisimman helppoa.

T?st? seuraa my?s yhteis?n vastuu. Jokaisen k?ytt?j?n vastuulla on, ett? keskustelua ja muuta vuorovaikutusta k?yd??n palvelussa hyvien tapojen mukaisesti ja rakentavassa hengess?. K?ytt?j?t tekev?t palvelusta sellaisen kuin se on. Mieti siis osallistuessasi, millaisen roolin haluat ottaa.

Suomi24 ei ole vastuussa keskusteluissa esitetyist? v?itteist? tai niiden aiheuttamista seurauksista. Keskusteluja k?yd??n keskustelijoiden omalla vastuulla eli kirjoittaja on aina vastuussa omista kirjoituksistaan. Lakia rikkovan kirjoituksen kirjoittaja vastaa kirjoituksestaan voimassa olevan lains??d?nn?n mukaan.

K?ytt?ji? pyrit??n suojelemaan eri tavoin. Asiattomia keskusteluviestej? voi ilmiantaa yll?pidolle kunkin viestin kohdalta ”Ilmoita asiaton viesti” -painikkeella. Yhteis?ss? ja Treffeiss? henkil? voi torjua h?irik?iv?t henkil?t, jolloin n?m? henkil?t eiv?t voi en?? l?hesty? torjujaa palvelussa. Chatissa voi vastaavasti hiljent?? itselle ep?mieluisan henkil?n, jolloin h?nen l?hett?m?ns? viestit eiv?t n?y vastaanottajalle.

Laadukkaan keskustelun yll?pit?miseksi jokaisen keskustelijan vastuu on suuri, niin kirjoittajana kuin sivusta seuraajana. Kirjoittajana jokainen sitoutuu noudattamaan palvelun k?ytt?ehtoja ja Suomen lakia. Toivomme teid?n my?s ottavan yll?pitoon aina yhteytt?, mik?li havaitsette palvelussa asiatonta sis?lt?? tai k?ytt?ytymist?.

Nettijulkaiseminen

Osallistuessasi keskusteluihin on hyv? muistaa, ett? internetiss? j?lki voi olla ikuinen. Kaikki, mit? kirjoitat keskusteluissa on julkista ja kaikkien n?ht?vill?. Lis?ksi kenell? tahansa on mahdollisuus kommentoida kirjoitustasi ja h?nell? on siihen oikeus. Muista, ett? vaikka kirjoittaisit kirjautumattomana k?ytt?j?n?, j?t?t j?lkeesi tietoja, joilla sinut voidaan tarvittaessa j?ljitt??.

Palvelussa on kielletty? keskustella yksityishenkil?ist? nimell? tai antaa heist? henkil?kohtaisia tietoja. Anonyymiys ei kuitenkaan aina riit?: olethan varma, ettei henkil? ole muulla tavoin tunnistettavissa tekstist?si? Rikoslaissa m??ritell??n, ett? yksityisel?m?st? levitetty tieto ei saa aiheuttaa kohteelleen vahinkoa, k?rsimyst? tai halveksuntaa.

?l? my?sk??n kerro itsest?si tietoja, jotka voivat loukata yksityisyytt?si nyt tai my?hemmin. T?llaisia ovat esimerkiksi osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kuvia julkaistessa p?tev?t samat periaatteet. Lis?ksi on muistettava, ett? julkaisijalla on oltava kuvaajan lupa kuvan julkaisuun.

Keskustellessasi julkisesti yrityksist? muista kirjoittaa totuudenmukaisesti ja asiallisia perusteluja k?ytt?en. My?s yrityksill? on oikeus suojella mainettaan. Valheellisen tiedon levitt?minen voidaan tulkita kunnianloukkaukseksi. Muista, ett? suutusp?iss?si kirjoitettu viesti voi j??d? el?m??n internetiin vuosikausiksi. T?llaisen viestin julkaiseminen saattaa my?s vaikeuttaa reklamointiprosessia yrityksen kanssa tai johtaa oikeudellisiin toimenpiteisiin.

Suomi24 ei ole vastuussa keskusteluissa esitetyist? v?itteist? tai niiden aiheuttamista seurauksista. Keskusteluja k?yd??n keskustelijoiden omalla vastuulla eli kirjoittaja on aina vastuussa omista kirjoituksistaan.

Jos sinusta tai yrityksest?si on julkaistu Suomi24:ss? julkisesti v??r?? tai yksityisyytt? loukkaavaa tietoa, voit pyyt?? t?llaisen tiedon poistamista palvelusta k?ytt?j?tuen kautta.

H?irint?

Netiss? kuten oikeassa el?m?ss?kin jokaisella on omat rajansa, joita muiden tulee kunnioittaa. Sinun ei tarvitse siet?? mit??n sellaista, mik? tuntuu sinusta ep?miellytt?v?lt?. Muista kuitenkin havainnoida my?s omaa toimintaasi ja mietti?, voisiko toisenlainen k?yt?s ratkaista tilanteen.

Mit? on nettih?irint??

  • asiattomia yhteydenottoja
  • henkil??n kohdistuvia loukkauksia
  • kuvien levitt?mist? ja kuvamanipulaatioita
  • seksuaalista h?irint??
  • toistuvia yhteydenottoja
  • h?irik?n taholta yksipuolista

Miss? nettih?irint?? tapahtuu?

  • Keskustelupalstoilla
  • Chatissa
  • Treffeiss?
  • S?hk?postissa

Miten nettih?irint??n voi puuttua?

  • voit torjua eli blokata h?irik?n Treffeiss?, jolloin h?n ei voi olla en?? sinuun yhteydess?
  • voit ilmoittaa asiattomasta profiilista Treffeiss?
  • voit ilmoittaa asiattomista viesteist? keskusteluissa
  • voit hiljent?? ep?mieluisan henkil?n Chatissa, jolloin et n?e h?nen viestej??n
  • voit olla yhteydess? k?ytt?j?tukeen ja ilmiantaa h?irik?n
  • yll?pito voi antaa h?irik?lle v?liaikaisen kirjoituseston eli bannin, jolloin h?n ei p??se tiettyn? aikana k?ytt?m??n Suomi24:n palveluja
  • mieti omaa toimintaasi: lietsotko h?irint?? k?yt?ksell?si?

Muista kuitenkin, ett? Suomi24 ei puutu k?ytt?jien keskin?isiin riitoihin.

Jos solvaukset, herjaukset tai ehdottelut ovat t?rkeit? ja vakavia, ota yhteytt? yll?pitoon ja/tai poliisiin. Kopioi silloin my?s sinulle osoitetut viestit ja chat-puheenvuorot talteen. Jos havaitset palvelussa lasten seksuaaliseen hyv?ksik?ytt??n viittaavaa toimintaa, voit l?hett?? vinkin Pelastakaa Lapset ry:n Nettivihjeeseen. Huumausaineisiin, rasistisiin rikoksiin ja ihmisvihaan, v?kivaltaan, korruptioon ja muuhun turvallisuuteen liittyv?st? h?iri?k?ytt?ymisest? voi vinkata poliisin Nettivinkill?.

Salasana ja k?ytt?j?tunnus

Suomi24-Keskusteluihin ja Torille on mahdollista osallistua ilman rekister?itymist?. Chat ja Treffit sen sijaan edellytt?v?t rekister?itymist? palveluun. Treffien ja Chatin ik?raja on 16 vuotta, muut palvelut ovat avoimia kaikille.

K?ytt?j?tunnus on nimesi palvelussa, joten mieti mit? se viestii. Esimerkiksi seksistiset tai provosoivat k?ytt?j?tunnukset saattavat houkutella ymp?rille h?irik?it?. Kirosanoja sis?lt?v?t, rasistiset ja intiimeihin asioihin viittaavat k?ytt?j?tunnukset on kielletty. K?ytt?j?tunnusta ei voi muuttaa j?lkik?teen, joten kannattaa valita tunnus, joka kest?? aikaa.

K?ytt?ohjeet k?ytt?j?tunnuksen luomiseen

Salasana on henkil?kohtainen, ?l? siis koskaan luovuta sit? kenellekeen.

Hyv?n salasanan ominaisuuksia:

  • sis?lt?? isoja ja pieni? kirjaimia, merkkej? sek? numeroita
  • kirjaimet eiv?t muodosta loogista sanaa
  • numerot eiv?t ole j?rjestyksess?
  • sis?lt?? v?hint??n 10 merkki?

S?ilyt? k?ytt?j?tunnuksesi ja salasanasi turvallisessa paikassa. K?ytt?ess?si konetta, jota my?s muut k?ytt?v?t, muista tyhjent?? selaimen v?limuisti poistuessasi koneelta. Muista antaa rekister?ityess?si my?s vaihtoehtoinen s?hk?postiosoite, jonne unohtunut salasana voidaan palauttaa.

Valeprofiilit

Profiilissa tulee antaa oikeat tiedot. Yksityisyysasetuksista voi s??t??, mit? itsest??n haluaa muille paljastaa. Oman profiilin voi halutessaan my?s piilottaa kokonaan, etteiv?t muut k?ytt?j?t p??se n?kem??n mit??n tietoja.

Valitettavasti Suomi24 ei voi varmentaa kaikkien rekister?ityjen k?ytt?jien tietoja, joten palveluun on saattanut rekister?ity? henkil?it? my?s v??rill? tiedoilla. Toisen henkil?n tiedoilla esiintyminen palvelussa on kielletty?.

Netiss? ihmisten antamiin tietoihin on syyt? suhtautua varauksella. Esimerkiksi 18-vuotiaana nuorukaisena esiintyv? voikin olla 60-vuotias el?kel?inen tai p?invastoin. T?m?n takia suosittelemme tutustumaan ihmisiin ennen henkil?kohtaisten yhteystietojen luovuttamista. Mik?li havaitset valeprofiilin, ilmianna se k?ytt?j?tukeen.

Bannaaminen, torjuminen ja hiljent?minen

Jos henkil? on rikkonut palvelussa k?ytt?ehtoja- tai s??nt?j? toistuvasti, voidaan t?llainen henkil? bannata eli sulkea h?nelt? mahdollisuus julkaista sis?lt?? palvelussa. Bannit eli kirjoitusestot ovat aina m??r?aikaisia ja niiden pituus riippuu rikkomuksen vakavuudesta.

Bannaamalla pyrit??n suojelemaan muita k?ytt?ji? h?iri?k?ytt?ytymiselt? sek? takaamaan rauha Suomi24-palveluissa. Banneja jakavat yll?pito ja chatissa my?s luotsit.

Treffeiss? jokaisella k?ytt?j?ll? on mahdollisuus torjua eli blokata ep?mieluisa k?ytt?j?, jolloin t?llainen k?ytt?j? ei n?e torjujan tietoja eik? voi ottaa h?neen yhteytt?. Chatissa ep?mieluisa henkil? on mahdollista hiljent??, jolloin k?ytt?j? ei n?e h?nen viestej??n.

Pornografinen materiaali

Suomi24-palveluissa on Seksi-keskustelukategoria ja Seksichat. Palveluiden ik?raja on 18 vuotta. Seksikeskusteluissa ja -chatissa tulee muistaa, ett? pornografinen materiaali, jossa esiintyy lapsia, v?kivaltaa tai el?imeen sekaantumista, on laissa kielletty. My?s pornografisen materiaalin n?ytt?minen alaik?isille on lainvastaista.

Nettiseksin harrastaminen julkisesti on kielletty?. Kahden keskisiss? yksityisiss? keskusteluissa on siihen mahdollisuus.

Mik?li havaitset n?iss? palveluissa ep?sopivaa tai s??nt?jen vastaista k?yt?st?, ilmianna k?ytt?j?/t yll?pidolle. Jos havaitset seksikeskusteluissa tai -chatissa alle 18-vuotiaita k?ytt?ji?, voit pyyt?? heit? poistumaan tai ilmiantaa alaik?isen k?ytt?j?n yll?pidolle tai chatissa my?s luotsille. On jokaisen k?ytt?j?n asia suojella alaik?isi? haitalliselta sis?ll?lt?.

Kansanryhm?? vastaan kiihottava materiaali

Suomi24 on moniarvoinen ja suvaitsevainen yhteis?, jossa sallitaan mielipiteiden moninaisuus. Mielipiteit? esitett?ess? on kuitenkin huomioitava hyv?t tavat ja lain asettamat rajoitukset. Kun esit?t mielipiteesi, esit? se asiallisesti ja palvelun s??nt?jen mukaisesti.

Kansanryhm?? vastaan kiihottaminen on rikoslaissa kielletty ja siten my?s Suomi24:ss?.T?llaisten viestien kohteena ovat usein v?hemmist?ryhm?t, kuten etniset ryhm?t, seksuaaliset v?hemmist?t tai uskontojen edustajat. Rasistiset ja muut loukkaavat ilmaukset ja sanat ovat ehdottomasti kiellettyj?. My?s keksittyjen tarinoiden, joiden motiivina on kiihottaminen kansanryhm?? vastaan, kirjoittaminen palstoille on kielletty.

Ep?asialliset viestit poistetaan ja mik?li sama henkil? julkaisee jatkuvasti kielletty? sis?lt??, voidaan h?nelle asettaa m??r?ajaksi esto palvelun k?ytt??n

Massapostitus ja tekij?noikeudet

Massapostitus, eli

  1. saman viestin julkaiseminen usealla Suomi24:n palstalla
  2. jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen julkaiseminen tai
  3. muualla julkaistun sis?ll?n postittaminen Suomi24:ss?, on kielletty.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista, kuten lehtien verkkosivuilta tai keskustelupalstoilta, on kielletty?. Kuvan k?ytt??n pit?? my?s olla tekij?n suostumus. Suomi24 ei halua edist?? luvattomasti k?ytt??notetun materiaalin levitt?mist?. Jos teksti on julkaistu jossain muualla, Suomi24:ll? on oikeus poistaa se palvelusta. Koska emme voi varmistua, ett? tekij? on sama, varmuuden vuoksi kaikki kopioitu teksti voidaan poistaa.

Teoksesta kuten runosta tai verkkoartikkelista saa my?s hyv?n tavan mukaisesti ottaa tarkoituksenmukaisia lainauksia, kun l?hde mainitaan. Sitaatti on eri asia kuin koko tekstin kopioiminen kokonaan. Jos esit?t v?itteit? viitaten faktatietoon, kerrothan l?hteesi. Hyv?n tavan mukaista on lis?t? viestiin linkki alkuper?iseen l?hteeseen, jos kyse on internetl?hteest?. My?s sinulla voi olla tekij?noikeus keskustelupalstalle kirjoittamaasi viestiin. Viestin on kuitenkin oltava luomus eli luovan ty?n tulos. Esimerkiksi pelkk? teksti ”Soitan sinulle huomenna kymmenelt?” ei ole teos, mutta Rakkausrunopalstalle j?tt?m?si hengentuote varmasti on.

Keskustelujen valvonta

Suomi24:n yll?pito valvoo keskusteluja ja poistaa keskusteluista asiattomia viestej?, joko k?ytt?jien pyynn?st? tai huomattuaan itse lakia tai keskustelujen s??nt?j? rikkovia viestej?. Asiattomat viestit poistetaan keskusteluista j?lkik?teen. Keskusteluissa noudatetaan sananvapautta, mutta keskustelut pyrit??n my?s pit?m??n mahdollisimman asiallisina ja siistein?. V??r?lle palstalle kirjoitetut viestit voidaan siirt?? oikeille palstoille.

Jokaisessa viestiss? on ”Ilmoita asiattomasta viestist?” -linkki, jonka kautta k?ytt?j?t voivat ilmoittaa viesteist?, jotka heid?n mielest??n tulisi asiattomina poistaa keskusteluista. Ilmoitukset asiattomista viesteist? menev?t sek? Suomi24:n yll?pidolle. Ilmoituksia k?sitell??n p?ivitt?in sek? arkisin ja viikonloppuisin. Suomi24:n yll?pito voi my?s asettaa h?irik?lle kirjoituseston, joka est?? h?nt? kirjoittamasta keskustelupalstoille.

Suomi24 ei ole vastuussa keskusteluissa esitetyist? v?itteist? tai niiden aiheuttamista seurauksista. Keskusteluja k?yd??n keskustelijoiden omalla vastuulla eli kirjoittaja on aina vastuussa omista kirjoituksistaan. Lakia rikkovan kirjoituksen kirjoittaja vastaa kirjoituksestaan voimassa olevan lains??d?nn?n mukaan.

Tietoturva

Jokaisen internet-k?ytt?j?n omalla vastuulla on huolehtia oman tietokoneensa tietoturvasta. Vaikka toimisit kuinka huolellisesti internetiss? liikkuessasi, voit joskus joutua jonkun virusohjelmiston uhriksi. Mik?li koneesi tietoturva on ajantasalla, voit olla aika huolettomin mielin.

Virustorjuntaohjelmistot h?lytt?v?t kun jotain ep?ilytt?v?? on tapahtumassa. Muista kuitenkin p?ivitt?? ohjelmistosi riitt?v?n usein. Yli puoli vuotta vanhassa virustorjuntaohjelmistossa voi jo olla jokin tietoturvan vaarantava aukko.

Vinkit turvalliseen internetin k?ytt??n:

  • ?l? k?ynnist? ohjelmia suoraan internetist?. Lataa haluamasi ohjelmat ensin tietokoneen kiintolevylle ja tarkista ne virustentorjuntaohjelmalla.
  • Kirjaudu ulos palvelusta, kun lopetat internetin k?yt?n.
  • M??rit? internetselaimen suojaustaso ja noudata selaimen suojaustietoja.
  • K?ytt?ess?si yleisess? k?yt?ss? olevaa tietokonetta, esimerkiksi kirjastossa tai kouluissa, tyhjenn? aina selainhistoria poistuessi koneelta.
  • K?yt? maalaisj?rke?, ?l?k? mene sivustoille, jotka vaikuttavat ep?ilytt?vilt?.
  • Ilmoita lainvastaisesta materiaalista Suomi24:n yll?pidolle tai poliisille.

Lis?? turvallisesta internetin k?yt?st? voit lukea mm. Viestint?viraston tietoturvaoppaasta tai TIEKE Tietoyhteiskunnan kehitt?miskeskus ry:n tietoturvaoppaasta.

Roskapostitus

Roskapostin (eng. spam) l?hett?minen on globaali ongelma. Rikolliset tahot pyrkiv?t jatkuvasti laajentamaan osoitelistojaan joille ns. sp?mmi? voidaan l?hett??. Osoitelistojen ker??misen on monia keinoja: osoitteita kaapataan eri palvelimilta ja niit? ker?t??n www-sivuilta, uutisryhmist? ja eri keskustelupalstoilta. Roskapostittajat my?s arpovat osoitteita koneellisesti.

V?ltty?ksesi roskapostilta huomioi seuraavat asiat:

  • V?lt? s?hk?postiosoitteesi antamista internetiss?, mik?li palvelu tuntuu sinusta ep?ilytt?v?lt?.
  • ?l? koskaan vastaa roskapostiin. Viestiin vastaaminen osoittaa, ett? osoite on k?yt?ss? ja sinne voidaan l?hett?? lis?? roskapostia.
  • ?l? koskaan avaa tuntemattomien l?hett?jien l?hett?mi? liitetiedostoja.
  • ?l? avaa viesti?, joka vaikuttaa esimerkiksi otsikon perusteella roskapostilta.
  • ?l? avaa liitteit?, joiden nimi tai p??te tuntuu sinusta ep?ilytt?v?lt?.
  • K?yt? roskapostisuodattimia ja l?hett?j?n est?mist?.

Huijaukset

Netti mahdollistaa hyv?n alustan my?s nettihuijareille. Sinulta voidaan yritt?? huijata esimerkiksi tietoa, salasanoja, k?ytt?j?tunnuksia tai rahaa. Sinua voidaan l?hesty? huijausmieless? miss? tahansa: keskustelupalstalla, Treffeiss?, s?hk?postilla tai chatissa. T?ss? muutama vinkki, jotka kannattaa pit?? mieless? vuorovaikutuksessa internetiss?.

  • ?l? ikin? luovuta k?ytt?j?tunnuksiasi tai salasanojasi kenellek??n
  • Suhtaudu aina suurella varauksella, jos joku pyyt?? sinulta rahaa
  • Mieti, onko viestin takana aito ihminen vai voisiko viestin takana olla robotti tai rikollisliiga
  • Tutki, onko kyseess? esitetty taho esimerkiksi pyyt?m?ll? lis?tietoja tai etsim?ll? lis?tietoa internetist?
  • Tehdess?si kauppaa Torilla, pyri varmistamaan myyj?n tai ostajan rehellisyys sek? kaupattavan tavaran aitous
  • HUOM! Usein huijarit yritt?v?t esiinty? internetiss? auktoriteettein? kuten yll?pitona, pankin edustajana tms. Pyri aina varmentumaan l?hett?j?n alkuper?st?.

Suomi24:n yll?pidosta l?hestymme k?ytt?ji? aina t?ysin suomenkielell?, eik? joukossa ole englanninkielisi? sanoja. Emme koskaan pyyd? salasanoja, sill? salasana on sinun henkil?kohtaista tietoasi.

Mik?li olet tullut huijatuksi, ota talteen kaikki tarvittavat tiedot (huijarin antamat tiedot, kopioi vaihdetut viestit ja l?hetysajat) ja ole yhteydess? k?ytt?j?tukeen sek? tarvittaessa poliisiin.

Tutustu my?s valeprofiileista kertovaan osioon.

Luotsien ja moderaattoreiden toiminta

Moderoinnin perusteena ovat Suomi24:n s??nn?t ja Suomen laki. Lis?ksi moderaattorit voivat poistaa viestej? oman harkintansa mukaan.

Moderaattorit tarkastavat uusia ja asiattomaksi ilmoitettuja profiileja Treffeiss? ja yhteis?ss?. Moderaattorit tarkastavat kaikki ilmoitukset asiattomista viesteist? ja poistavat asiattomia viestej? k?ydess??n keskusteluketjuja l?pi. Moderointi on jatkuvaa.

Moderaattoreiden ja chatissa my?s luotsien ty?t? on taata keskustelurauha ja suojella k?ytt?ji?. Luotsit ovat vapaaehtoisia aktiivisia keskustelijoita. Luotsiksi voi hakea kuka vaan. Ep?asiallisesti k?ytt?ytyvist? luotsista voi ilmoittaa palautelomakkeen kautta. Kerro t?ss? yhteydess? nimimerkkisi, luotsin nimimerkki, huone, p?iv?ys ja kellonaika sek? lyhyt kuvaus tapahtuneesta. Palautteet k?sitell??n luottamuksellisesti eli palautteiden l?hett?jien tietoja ei kerrota eteenp?in. Emme ehdi vastaamaan kaikkiin palautteisiin. Kaikki palautteet luetaan ja mahdolliset v??rink?yt?kset tutkitaan, mik?li palautteessa on riitt?v?n tarkat tiedot.

Vakavat ja todistettavat v??rink?yt?kset johtavat luotsin oikeuksien menetykseen.

Alaik?inen palvelun k?ytt?j?n?

Suomi24 on p??osin kaikille avoin palvelu. Tietyt osat ovat ik?rajallisia: seksikeskustelut ja -chat (K18), Treffit (K16) sek? chat (K16). Ik?rajoja tulee kunnioittaa, koska ne on luotu suojelemaan alaik?isi? k?ytt?ji? haitalliselta materiaalilta. Toivomme, ett? my?s yhteis? auttaa yll?pitoa valvomaan ik?rajojen toteutumista.

Miksi alaik?ist? t?ytyy suojella? Haitallinen materiaali tai vuorovaikutus, kuten pornografia tai v?kivaltainen sis?lt?, saattavat j?tt?? pitk?aikaiset j?ljet herk?ss? kehitysvaiheessa olevaan nuoreen. Vaikka nuoret ovat yksil?it? ja suhtautuvat asioihin eri tavoin, on parempi puuttua kuin j?tt?? huomiotta.

Netiss? jotkut aikuiset ehdottelevat nuorille hyvinkin suorasukaisesti seksi?. T?ysi-ik?isen seksuaalinen teko alle 16-vuotiaalle on rikos. Jo seksuaaliss?vytteinen keskustelu t?ytt?? rikoksen tunnusmerkit. My?s tapaamisen tai muun kanssak?ymisen ehdottaminen alle 16-vuotiaalle on rikos, jos ehdotuksesta ilmenee, ett? tarkoitus on lapsen seksuaalinen hyv?ksik?ytt? tai sukupuolisiveellisyytt? loukkaavan materiaalin valmistaminen.

Jos aikuinen ostaa alaik?isell? lahjoja, alkoholia tai antaa muuta vastiketta seksist?, on kyseess? aina rikos. Samoin alle 18-vuotiasta esitt?v?n pornografisen materiaalin valmistaminen (esimerkiksi web-kameralla) tai t?llaisen materiaalin hallussapito ja levitt?minen ovat rikoksia. Pornografisen materiaalin n?ytt?minen alaik?iselle on my?s laissa kielletty.

My?s sivullisena voit puuttua uhkaavalta n?ytt?v??n tilanteeseen olemalla yhteydess? yll?pitoon tai ilmoittamalla tapauksesta Pelastakaa Lapset ry:n nettivihjeen kautta.

Nuoret-keskustelukategoria on tarkoitettu nuorille ja 16+-chathuone on tarkoitettu 16–21-vuotiaille k?ytt?jille. Muiden osallistumista keskusteluihin ei ole kielletty, mutta on hyv? muistaa, ett? alue on ensisijaisesti rauhoitettu nuorille Suomi24-k?ytt?jille.

Lastensuojeluilmoituksen voi tehd? kuka tahansa havaitessaan tai saadessaan tietoonsa seikkoja, joiden vuoksi lapsen lastensuojelun tarve on syyt? selvitt??. Ilmoituksen syyn? voi olla esimerkiksi lapsen tarpeiden laiminly?nti, lapsen heitteillej?tt?, lapsen pahoinpitely tai seksuaalinen hyv?ksik?ytt? tai niiden ep?ily tai uhka.

Suomi24 on sitoutunut noudattamaan Sosiaalisen median k?yt?nnes??nt?j?, joilla pyrit??n suojelemaan alaik?isi? k?ytt?ji?.

Yhteisty? viranomaisten kanssa

Teemme tiiviisti yhteisty?t? viranomaisten kanssa. Keskustelupalstojen kaikki viestit s?ilyv?t arkistoissa ja chatin julkisessa tilassa k?ydyt keskustelut tallennetaan. Suomi24:ll? on velvollisuus voimassaolevien lakien mukaisesti luovuttaa viestien kirjoittajien tiedot poliisille. Tiedot luovutetaan my?s poistetuista viesteist?. Rekister?ityjen nimimerkkien rekisteritiedot ovat my?s viranomaisen saatavilla virallisen tutkinnan yhteydess?.

Kuka tahansa voi ilmiantaa laitonta toimintaa poliisin Nettivinkki-palvelun kautta.

Ohjeet toteutettu yhteisty?ss?:

  • Exit-hanke
  • Mannerheimin lastensuojeluliitto
  • Pelastakaa lapset Ry
欧美av女优-欧美国产国产综合视频-AV欧美